Kolumni: Asiakkaat eivät ymmärrä

Käsityöalalla tulee monesti törmänneeksi siihen, että asiakkaat peruvat aikojaan viime hetkellä, jättävät tulematta tai muuten eivät arvosta aikaasi. Kun päivässä on tunteja rajallinen määrä ja käsillään voi tehdä vain tietyn määrän asiakkaita, niin kahden tai kolmen tunnin kolo keskellä päivää on erityisen harmillinen.

Näin kampaajana palkka muodostuu siitä paljonko salongissa tulee seistyä. Onnellinen olen ollut siitä, että omat päiväni ovat täyttyneet hyvissä ajoin, jolloin tietää että asiakkaita on ollut tulossa tasaiseen tahtiin. Välillä kuitenkin törmää asiakkaiden välinpitämättömyyteen meidän työtä kohtaan. Ikävästi yleistän, mutta harvoin asiakas ymmärtää, että hänen käyttämättä jäänyt aika on suoraan meidän palkkapussista pois.

Itse olen monesti törmännyt kampaajien keskusteluissa siihen, että vaikka netissä ja kampaamossa olisikin asiakkaille viesti, että peruuttamattomista tai liian myöhään perutuista ajoista lähetettäisiin lasku, näin kuitenkaan harvoin toimitaan. Kampaajat pelkäävät asiakkaan suuttuvan tai puhuvan meistä pahaa. Kukaan ei kuitenkaan kyseenalaista lääkärin lähettämää laskua peruuttamattomasta ajasta.

Miksi meidän alalla ollaan niin vaatimattomia? Jos ei me arvosteta omaa aikaamme, niin ei sitä tee kukaan muukaan. Ei kukaan tule itse ehdottamaan, että voisi maksaa käyttämättömästä ajasta. Itse olen asiakkaille selittänyt tilanteen ja että joudun ajasta veloittamaan ja tästä huolimatta asiakkaat edelleen käyvät minulla.

Kun käytäntö yleistyy alallamme, niin asiakkaatkin tottuvat siihen. Tuntuu, että vain meidän aloilla pelätään asiakkaiden reaktioita. Uskalletaan kuitenkin pitää puoliamme ja arvostaa omaa työtämme. Aika on aina toiselta asiakkaalta myös pois, mikä on pitkien jonojen takia todella harmillista.

-Janica Ström

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *